Veneilijöiden radiolupia valvotaan tehostetusti viikoilla 26 ja 30

Viestintävirasto tarkastaa tehostetusti veneilijöiden radiolupia ja pätevyystodistuksia vesialueilla kesällä viikoilla 26 ja 30 yhdessä Poliisin ja Rajavartiolaitoksen kanssa. Veneessä olevan radiolähettimen, esimerkiksi meri-VHF-puhelimen tai tutkan, hallussapito ja käyttö edellyttää radiolupaa. Lisäksi meri-VHF-puhelinta käyttävällä henkilöllä on oltava henkilökohtainen meriradioliikenteen pätevyystodistus. Radiolupa ja pätevyystodistus on pyydettäessä esitettävä viranomaisten edustajalle. Veneilijän tärkein yhteydenpitoväline vesillä on meri-VHF-radiopuhelin. Laitteen merkitys…

Continue reading

Vapaaehtoisten meripelastajien Operaatio Meritähti turvaa juhannusta vesillä

Kuvaaja: Kerttu Vali Meripelastusseuran juhannuspäivystys, Operaatio Meritähti, käynnistyy torstai-iltana. Lähes 150 pelastusalusta ja yli tuhat vapaaehtoista meripelastajaa on koko viikonlopun valmiina auttamaan merihätään joutuneita rannikolla ja sisävesillä ympäri maata. Alukset ovat liikkeellä tai päivystävät välittömässä lähtövalmiudessa sunnuntai-iltaan asti. Vapaaehtoisille meripelastajille ajanjakso keskikesästä heinäkuun loppuun on vuoden kiireisintä aikaa. Valtaosa avuntarvitsijoista on huviveneilijöitä ja yleisin avuntarpeen…

Continue reading

Aleksandra Blinnikalla on edessään viiden vuoden urakka – MM-hopeamitalisti tähtää Tokion Olympialaisiin

Kuva: Robert Hajduk Vaikka Rion Olympialaisiinkin on vielä vuosi aikaa, Puolan Sopotissa viime viikonvaihteessa Raceboard-luokassa MM-hopealle sijoittunut purjelautailija Aleksandra Blinnikka, 22, tähtää jo nyt viiden vuoden päässä järjestettäviin Tokion Olympialaisiin. Aleksandra on jo vuosia kansainvälisen menestyksen hyväksi töitä tehnyt urheilija, jota voidaan hyvin pitää Tuuli Petäjä-Sirénin haastajana ja naisten purjelautailun suurimpana tulevaisuuden toivona. Meillä suomalaisilla…

Continue reading

:KATSO TRAFIN VIDEO: Vesiliikenneonnettomuuksissa menehtyi viime vuonna 53 henkilöä

Vuonna 2014 sattui 1 932 vesiliikenneonnettomuutta, ja niissä kuoli 53 henkilöä. Kahden edellisen vuoden positiivinen kehitys ei siis enää jatkunut. Vesiliikenneonnettomuuksien määrät palasivat lähelle pidemmän ajan keskiarvoa erityisesti synkän loppuvuoden ansiosta. Vuonna 2014 oli 266 onnettomuutta ja 6 kuollutta enemmän kuin vuonna 2013. Vuonna 2014 vesiliikenneonnettomuuksissa menehtyi 3 naista ja 50 miestä. ”Ne, ketkä 1960-…

Continue reading

Älä huku – käytä pelastusliivejä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Suomessa hukkuu vuosittain noin 150 henkilöä, joista noin puolet alkoholin vaikutuksen alaisena. THL:n vuonna 2013 tekemän kouluterveyskyselyn mukaan esimerkiksi toisen asteen opiskelijoista vain alle puolet käyttää pelastusliivejä. Lasten ja nuorten hukkumiset ovat toiseksi yleisin tapaturmaisen kuoleman syy. Suomessa hukkuu vuosittain keskimäärin seitsemän lasta. Vesiliikenteessä hukkuneista vain harvalla oli oikein…

Continue reading

Buster Rent laajenee Helsinkiin

Helsingissä Buster Rent -palvelua vetää kokenut veneilykouluttaja Matti Pouhakka Varsinais-Suomessa viime vuonna aloitettu Buster Rent -vuokravenepalvelu laajenee pääkaupunkiseudulle. Helsingissä venevuokrauksesta vastaa Buster-veneilykoulua vetävä veneilykouluttaja Matti Pouhakka. Asiakkaat kysyvät vuokraamosta entistä suurempia veneitä. Turussa vuokraveneet olivat viime syksynä viimeistä kertaa käytössä aivan marraskuun lopulla. Matti Pouhakka odottaa pitkää veneilykautta myös Helsingin vesillä. ”Vuokravenekausi kestää Helsingissä toukokuusta…

Continue reading

Sulkavan Suursoudut: 30 päivää vielä ja sitten nautitaan 48. Sulkavan Suursoutujen tunnelmasta!

Suursoutujen markkinointi alkaa kiihtyä kohti kesää ja soutukelit lämpenee, jolloin soutuinnostus tai soutukuume nousee. Perinteisesti touko/kesäkuun on ollut aikaa, jolloin päätös Sulkavalle tulosta tehdään. Eletään kesäkuun alkua ja soutuihin on aikaa vielä 30 päivää. Ilmoittautuneita on tällä hetkellä vajaat 4 600 soutajaa eli ollaan muutama sata soutajaa edellä viime vuoden vastaavaa ilmoittautumistilannetta. Viime vuonna ilmoittautui vielä…

Continue reading

Suomen Purjehdus ja Veneily ja ohjelmistoyhtiö SAP yhteistyöhön – kilpapurjeveneisiin nykyteknologiaa

Ohjelmistoyhtiö SAP ja suomalaisten pursi- ja veneilyseurojen etujärjestö Suomen Purjehdus ja Veneily ry ovat aloittaneet teknologiayhteistyön. Osapuolten tavoitteena on kehittää suomalaista kilpapurjehdusta innovatiivisen teknologian avulla. Yhteistyö konkretisoituu jo tänä kesänä, kun Suomessa järjestetään ensimmäistä kertaa kilpapurjehdussarja nimeltä Suomen Purjehdusliiga. SAP varustaa kilpaveneet SAP Sailing Analytics -teknologiaratkaisulla, joka auttaa kilpapurjehtijoita parantamaan suoristustaan ja jonka avulla kilpailujen…

Continue reading

Vesikulkuneuvorekisterin tietojen laadun parantaminen jatkuu

Vesikulkuneuvorekisterissä ongelmana ovat olleet moottorien tiedot, jotka on pyöristetty lähimpään tasakilowattimäärään, vaikka alun perin moottoriteho olisi pitänyt pyöristää hevosvoimiin. Trafi korjaa nyt tällaisia tietoja. Korjauksesta johtuen voi joidenkin veneiden rekisteröintitodistuksella näkyä rekisteristä poikkeava tieto. Ero tehossa on hyvin pieni, yleensä alle 0,5 kilowattia. Järjestelmässä tiedot näkyvät oikein. Korjaus voi ilmetä esimerkiksi niin, että todistuksella moottorin…

Continue reading