Uusi Buster S muuntuu modulaarisella varustepaketilla heittokalastajan veneeksi

a22a1dcb-a00d-43d7-8b3c-08dc753db05a-w_960

Kesämökkien suosikkivene, Buster S, uusittiin täysin kaudelle 2017. Nyt uutuusmalliin on saatavana kalastusvarustepaketti, jolla Buster S:n voi muuntaa omien tarpeiden mukaiseksi kalastusveneeksi. Uusi Buster S -kalastusvarustuksella esitellään Vene 17 Båt -näyttelyssä Helsingissä osastolla 2e48.

”Buster S täydennettynä kalastusvarustuksella on erinomainen vene erityisesti heittokalastukseen ja vertikaalijigaukseen suojaisilla sisävesillä”, varustepaketin tuotekehitykseen osallistunut kalastusopas Jani Ollikainen kertoo.

Buster S –kalastusvarustepakettiin kuuluvat vapalaatikko, kalastusistuimella varustettu heittotaso sekä keulamoottoriteline. Kahvaohjattavaan Buster S -malliin on saatavilla lisäksi vapalaatikon kylkeen asennettava moottorin mittariteline.

Esimerkiksi vapalaatikon voi hankkia myös erikseen. Samat varusteet sopivat kahvaohjattavan veneen lisäksi myös Buster S:n sivu- ja keskipulpettiversioihin. Varusteet voidaan myös irrottaa veneen käyttötarkoituksen muuttuessa.

Uusiin Buster S –kalastusvarusteisiin voi tutustua tarkemmin Vene 17 Båt -näyttelyssä Helsingissä osastolla 2e48. Venettä esittelee koko messujen ajan Jani Ollikainen. Messut ovat avoinna yleisölle 10.–19. helmikuuta 2017.

Tilavampi ja kätevämpi vapalaatikko

”Tilava ja helppokäyttöinen vapalaatikko on todella hyvä. Esimerkiksi hauenkalastajien yleisin vapamitta on 8,5 jalkaa ja niitä mahtuu laatikkoon keloineen helposti 5–6 settiä. Kalastushetken aikana vavat saa kätevästi riviin heittotasolle”, Jani Ollikainen kertoo.
Vapalaatikko on käytännöllinen lisäsäilytystila muullekin tavaralle esimerkiksi mökkimatkan ajaksi.

Heittotasolla mukavuutta ja lisätilaa

Reilunkokoinen heittotaso tarjoaa kalastajille korotetun turkin, joka parantaa näkyvyyttä ja helpottaa vapakalastusta. Heittotason alla on runsaasti säilytystilaa retkitarvikkeille ja kalastusvarusteille, jolloin tavarat saadaan pois kalastajien tieltä. Säilytystilat avautuvat kahden heittotason takareunaan sijoitetun suuren kannen kautta.

4744229d-0013-4a5f-9d06-4af1fcacd0e3

Heittotasoon kuuluu irrotettava kalastusistuin.

Heittotason etureunassa on Buster S:n perusvarustukseen kuuluvan keulalaatikon lisäksi erillinen säilytystila esimerkiksi ankkurille ja lepuuttajille. Heittotasoon kuuluu irrotettava kalastusistuin.

Heittotason lisäksi kalastajille jää väljää liikkumatilaa myös veneen turkille.
Keskilinjasta hieman sivuun kiinnittyvä keulasähkömoottoriteline jättää keulakannelle reilusti astinpintaa helpottaen veneeseen nousua laiturilta. Teline sisältää lisäksi knaapille uuden asennuspaikan telineen ulkopuolella, joka kiinnityspisteen lisäksi suojaa moottoria.

64b327c1-3643-4f75-b1cc-864791d5cde7

Keskilinjasta hieman sivuun kiinnittyvä keulasähkömoottoriteline jättää keulakannelle reilusti astinpintaa helpottaen veneeseen nousua laiturilta. Teline sisältää lisäksi knaapille uuden asennuspaikan telineen ulkopuolella, joka kiinnityspisteen lisäksi suojaa moottoria.

Kevyt ja kätevä kuljettaa

Buster S painaa vain 260 kg ja kulkee kevyesti henkilöauton perässä jarruttomalla trailerilla. Jos moottoriksi valitsee 20-hevosvoimaisen mallin, ei venettä tarvitse rekisteröidä. Parhaiten vene toimii Yamahan uudella 25 tai 30 hevosvoimaisella moottorilla.

”Buster S on 2–3 hengen kalastusporukalle helposti kuljetettava täsmäase. Pienellä koneella on pieni kulutus ja paketti on todella käytännöllinen. Haukikaislikoissa ja karikoissa pieni keulamoottori on kätevä ja helppokäyttöinen”, Ollikainen toteaa.
Buster S:stä on saatavilla kolme eri versiota: peräpenkiltä ajettava moottorin kahvasta ohjattava S, sivupulpetilla varustettu S1 ja keskipulpettiversio Scc.

Kalastusvarustepaketti voidaan jälkiasentaa kaikkiin vuosimallin 2017 Buster S -versioihin.

Suositushinnat (sis. alv)

• Vapalaatikko (5–6 kpl 8,5 jalkaista vapaa) 590 € + asennuskulut
• Heittotaso ja irrotettava kalastusistuin 895 € + asennuskulut
• Keulamoottoriteline 130 € + asennuskulut
• Mittariteline moottorin LAN-mittarille 65 € + asennuskulut

Buster S 2017

• Pituus 4,43 m
• Leveys 1,81 m
• Henkilöluku 4
• Koneteho 20–30 hv