Sami Seliö Racing Teamin näytöskilpailut Naantalin Venemessuilla

cf05a789-60c1-485e-9cc2-41e8bbd55633-w_960

Mad-Croc Baba Racing Team ja Sami Seliö tuovat ensi kesänä Naantalin Venemessuille kilpakalustoaan. Messuilla nähdään kaksipaikkainen formula 1 sekä kolme Seliö Racing Teamin junioriluokan kilpavenettä. Juniorit ajavat messuilla myös näytösluontoiset kilpailut.

– Naantalin Venemessut osuvat haasteellisesti kauden ensimmäisen ja toisen F1 -osakilpailun väliin, joten joudumme kuljettamaan teamin ja kaluston Naantaliin kesken formulasirkuksen. Mutta Suomessa on niin harvoin mahdollisuuksia esitellä formulakalustoa yleisölle, että teemme sen mielellämme. Lisäksi Naantalin edusta on ihanteellinen kilpaveneille, joten tulemme senkin vuoksi sinne teamin ja tallikaverini Filip Romsin kanssa, Seliö kertoo.

F1 –veneiden kausi 2016 päättyi alkukauden vaikeuksista huolimatta Seliön MM-pronssimitaliin. Portugalin Portimaosta 21.4. alkavalla kaudella 2017 Seliön ainoa tavoite on maailmanmestaruus ja saavuttaa samalla Mad-Croc BaBa Racing Teamille valmistajien mestaruus.

-Pääsemme pitkästä aikaa starttaamaan uuteen kauteen siten, että kaikki on valmista, myös motivaatio on todella korkealla. Kolmas maailmanmestaruus on täysin realistinen tavoite. Malttamattomana odotan jo kauden alkua, urallaan kaksi maailmanmestaruutta ajanut Seliö toteaa.

Yleisöllä mahdollisuus formulan kyytiin

Naantalin Venemessuilla ajettavassa junioreiden näytöskilpailussa nähdään veneitä Sami Seliö Racing Teamista. Teamin jäsenet kilpailevat tulevan kauden aikana viidessä eri luokassa, kuljettajia teamissa on seitsemän. Juniorisarjojen kilpailut ajetaan Euroopassa, poikkeuksena F4-luokka, jonka osakilpailut ajetaan F1 kiertueen kanssa samaan aikaan ympäri maailmaa.

-Nuorissa on tämän lajin tulevaisuus ja minulle juniorityö on henkilökohtaisesti tärkeä juttu. Lisäksi laji on turvallista ja koko perheelle mukavaa yhteistä puuhaa. Naantalin Venemessuilla meillä on loistava mahdollisuus esitellä junioritoimintaa ja ehkä houkutella uusia junioreita lajin pariin, Seliö jatkaa.

Myös Venemessujen yleisöllä on mahdollisuus kokea formulaveneen vauhdin huumaa. Seliön kaksipaikkaisen formulaveneen kyytiin uskaltautui vuoden 2016 messuilla 25 huimapäätä ja jokainen oli enemmän kuin häkeltynyt ainutlaatuisesta kokemuksesta. Vuoden 2017 messuilla yleisö-ajoja on luvattu järjestää kovasta kysynnästä johtuen hiukan enemmän.

– Formulan kyytiin halukkaita oli viime vuonna enemmän kuin mitä ajoja voitiin järjestää. Meillä on tietty aikaikkuna, jonka puitteissa saamme sulkea virallisen veneväylän Naantalin edustalta ja sen aikana pitää yleisö-ajot järjestää. Yritämme neuvotella tähän hiukan lisäaikaa tänä vuonna, jotta useampi pääsisi formulan kyytiin, kertoo messujen toimitusjohtaja Tuomas Levanto.

Naantalin Venemessut 26. – 28.5.2017 Naantalin Vierasvenesatamassa.

Sisäänpääsymaksu: vapaa sisäänpääsy