Kuuma veneilykesä täyttää Helsingin Uivan venenäyttelyn laiturit

HSK:n kerhosatamassa Lauttasaaressa esittäytyy neljän päivän ajan yli 150 näytteilleasettajaa ja 260 venettä.

Ennätysmäisen lämmin veneilykesä täyttää myös 16. elokuuta avautuvan Helsingin Uivan venenäyttelyn laiturit Lauttasaaressa. Loppuunmyydyllä alueella esittäytyy neljän päivän ajan yli 150 näytteilleasettajaa ja 260 venettä.

”Uiva venenäyttely on kehittymässä aiempaa selvemmin uutuuksien esittelyareenaksi. Lauttasaaressa nähdään esimerkiksi maailman ensiesittelyssä luksusvenevalmistaja Princessin uusi V60-malli”, Venealan Keskusliitto Finnboatin toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo kertoo.

Länsimetron valmistuttua messualueelle on entistäkin helpompi saapua. Auton voi jättää mille tahansa metroasemalle ja Lauttasaaren asemalta on satamaan vaivaton ja maksuton non-stop-kuljetus.

Kaikkien ennakkolipun ostaneiden kesken arvotaan kolmen tunnin Lagoon Charter -katamaraanipurjehdus Helsingin edustalla. Mukaan mahtuu peräti 12 henkilöä.

Uivassa näkyy selvästi uudenlaisten kalastusveneiden suosio. Aivan sisäänkäynnin tuntumaan sijoitetulla Alandia venevakuutuksen kalastuslaiturilla esitellään peräti 18 huippuvarustelua kalastusvenettä.

Kalastusveneitä ennätysmäärä

Uutuusveneiden lisäksi Uivassa näkyy selvästi uudenlaisten kalastusveneiden suosio. Aivan sisäänkäynnin tuntumaan sijoitetulla Alandia venevakuutuksen kalastuslaiturilla esitellään peräti 18 huippuvarustelua kalastusvenettä.

Mukana ovat myös Suomen maineikkaimmat kalastusoppaat, joiden tietoiskuja kuullaan kalastuslaiturilla päivittäin. Juontajana toimii Natural Born Fishersin Pasi Tuike ja paikalla ovat hänen lisäkseen mm. Haukiguru Antti Heinonen,Aaltomarinen kalastusveneitä kehittävä heittokalastuksen Suomen mestari Touko Liimatainen, Alucatin Kalle Konttinen, Kalastajan kanavan Jyri Kuusisalo ja Busterin kalastustiimin Jani Ollikainen.

”Vapakalastukseen varusteltujen veneiden suosio kertoo paitsi elämyksellisen vapaa-ajan vieton suosion kasvusta myös kalastuksen muuttumisesta. Vaikka suosio on vähentynyt, niin vapakalastus ja perhokalastus houkuttelevat koko ajan uusia harrastajia ja myös yritysasiakkaita kasvavalle kalastusoppaiden joukolle”, Pajusalo pohtii.

Venemestarin telakalla työnäytöksiä

Venemestarin telakka on tuttuun tapaan mukana Uivassa. Telakka sijaitsee keskellä Uivan näyttelyaluetta ravintolamaailman luona. Telakalla on työnäytöksiä päivittäin, mm. kunnostetaan veneen puuosia, vaihdetaan törmäyslistat, kiillotetaan lujitemuovipintoja ja tehdään perämoottorin syyshuoltoja. Venemestarin telakalla on myös esitykset Baltian sekä pääkaupunkiseudun veneilykohteista sekä annetaan kalastusvinkkejä. Tarkempi ohjelma netissä osoitteessa www.venemestari.fi.

Uivan ruokatarjonta laajenee

Koko perheen mielenkiintoa pitävät yllä veden roiske ja monenlaiset aktiviteetit. Maaosastoja näyttelyalueella on lähes 3000 neliömetrin verran. Tarjolla on mm. jollapurjehdusta, näyttävä flyboard-show, purjehdusta suurella köliveneellä ja moottoriveneiden koeajoja Kipparin koeajolaiturilta.

Päivittäiseen ohjelmaan kuuluvat Extreme-Lifen Vadim Nekhaevin huikeat flyboard-näytökset sekä Freestyle-jetteilyn hallitsevan Suomen mestarin Pentti Keinäsen taidokkaat freestyle-esitykset.

Viime vuonna ilmeeltään selkiytyneen messualueen uusi rakenne saa elokuussa vielä viimeiset toimivuutta parantavat silaukset.

Alueen keskipisteenä ovat viihtyisyyttä parantaneet street food -ravintolat, joiden viereen siirtyy nyt myös esiintymislava. Ruokaelämyksiä tarjoavat mm. Fat Lizard, The Aleksander’s, Treffi Pub & Bistro, Feri’s Sausages ja Umaijari sushi.

”Uusi katuruokaosasto sai vuosi sitten todella positiivisen vastaanoton ja tänä vuonna Uivaan kannattaa tulla vaikka pelkästään syömään”, Pajusalo lupaa.

Monia messuvieraita kiinnostaa etenkin loppukesän edullisilla hinnoilla houkutteleva tarvike- ja varustetarjonta. Elokuu on hyvä hetki neuvotella myös paikalla olevien purjemaakareiden kanssa talvikauden korjausprojekteista ja uusien purjeiden tilauksista.

Esiintymislavalla kuullaan mm. Elastisen veneilykesästä kotimaisella Finnmasterilla sekä vinkkejä Helsingin kiinnostavista veneilykohteista.

Purjehtijoille katamaraaneja, yksirunkoisia ja huipputekninen avomerikilpuri

Uivassaon luvassa entistä enemmän säpinää ja purjehdustunnelmaa, sillä messuvieraat pääsevät seuraamaan paraatipaikalta Purjehdusliigan kolmatta ja viimeistä osakilpailua lauantaina ja sunnuntaina. Purjevenelaiturissa puolestaan nähdään sekä suosiotaan kasvattavia katamaraaneja että yksirunkoisia uutuuspursia. Purjeveneitä Uivassa on esillä kaikkiaan yhdeksän.

Pursiuutuuksista saavat Uivassa Suomen ensiesittelyn aivan uusi Lagoon 40 -katamaraani sekä urheilullista otetta charter-veneiden maailmaan tuo More 40. Uuden Lagoonin voi ennakoida lisäävän entisestään kiinnostusta monirunkoveneisiin, sillä katamaraanivalmistajista suurin ja tunnetuin lupaa sekä lisää suorituskykyä että entistä mukavampia oleskelutiloja sekä sisällä että ulkona. Lauttasaaressa uutuusmallia voi verrata sekä pituudeltaan että leveydeltään metrin suurempaan Lagoon 42:een, joka kuuluu niin ikään valmistajan tuoreimpiin malleihin.

Saksalaisen Hansen mallistosta messuilla on esillä erittäin suosituin 385:n seuraaja, uusi Hanse 388. Ranskalaisen Jeanneaun veneistä nähdään nyt oikeassa elementissään talven venemessuilla sisätiloissa esitelty vikkelä, helppo ja turvallinen pienen perheen vene Sun Odyssey 319. Kilpailuhenkisistä pursistaan tunnetulta tanskalaisvalmistajalta puolestaan on nähtävänä uutta cruising-veneiden sarjaa edustava Xc 35.

Kotimaisista pursivalmistajista mukana on perinteikkään Degerön lisäksi EF-Marine, joka valmistaa avainlipputunnuksen saaneita EF341-veneitä Raaseporissa.

Purjehduksen ystäviä kiinnostaa myös Ari Huuselan äärimmäisen suorituskykyinen korkean teknologian Imoca60-luokan valtameripursi. Huusela kertoo messuilla  valmistautumisestaan kolmen kuukauden päästä starttaavaan legendaariseen Route du Rhumiin Ranskasta Karibialle sekä vuonna 2020 alkavasta Vendée Globe -yksinpurjehduskisasta maailman ympäri.

Ari Huusela esiintyy Uivassa perjantaina kello 14.30 sekä lauantaina ja sunnuntaina klo 16.

Runsas valikoima eri kokoisia moottorivenuutuuksia

Moottoriveneistä kiinnostuneille Uivassa on tarjolla ennätysvalikoima suuren luokan veneuutuuksia. Ensi-illan saa kotimainen Grandezza 37 -matkavene. Maailmalla trendin synnyttäneistä Pohjanmaan perinteikkäiden venerakentajien ympärikäveltävistä ”merimaastureista” esittelyssä ovat mm. Targa 46, Sargo 31 Explorer ja Nord Star 32.  Ranskalainen venealan jättiläinen Jeanneau tuo puolestaan nähtäväksi uudet matkaveneensä NC 33:n sekä Leader 36 Sportopin.

Luksusveneistään tunnettu brittivalmistaja Princess tuo näyttelyyn peräti kolme venettä. Laiturissa nähdään näyttelyn suurin vene Princess S65, maailman ensiesittelyn saava Princess V60 sekä pikkusisko Princess 43.

Brittien rinnalla esittäytyvät italialaisen Ferrettin luksusveneet, klassisen tyylin Riva Aquariva Super ja 54-jalkainen moottorijahti Pershing 5X.

Kuopiolainen Bella tuo näyttelyyn uuden alumiinivenemallistonsa lippulaivan, Falcon BR8 -retkiveneen ja Silver ensimmäisen lujitemuoviveneensä, uuden hytillisen Raptor-mallin. Ähtäriläisen Busterin tämän vuoden uutuusmalleista nähdään ensimmäistä kertaa vesillä malliston lippulaiva, luksustason yhteysvene Buster Phantom Cabin ja Pohjoismaiden suosituimman suurten avoveneiden malliston uusimmat edustajat Buster Magnum ja SuperMagnum.

Kotimaisista perämoottoriveneistä edustettuna ovat mm. AMT, Bella, Falcon, Faster, Finnmaster, Flipper, Silver ja Yamarin, joten erityisesti suosituimmissa 5–6 metrin avoveneissä nähtävää on erittäin runsaasti. Retrovene Marino Mustangeja laituriin kiinnittyy peräti seitsemän eri värisen veneen sarja.

Kalastuslaiturilla puolestaan nähdään mm. Apaji 540 Pro, Falcon BR6 sekä kalastusvarusteltu Buster M. Ammattitason veneuutuuksia ovat pelastuslaitosten ja meripelastuksen käyttöön suunnitellut Arctic Airboats -veneet sekä erityisesti turistikuljetuksiin tarkoitettu WaterMate.

Uiva venenäyttely Lauttasaaressa 16.–19.8.

  • Helsingin Uiva venenäyttely HSK:n kerhosatamassa Lauttasaaressa (Vattuniemen Puistotie 1).
  • Näyttely avoinna torstaina 16.8. ja perjantaina 17.8. kello 12–20, lauantaina 18.8. ja sunnuntaina 19.8. kello 10–18.
  • Liput ennakkoon 13 €, portilta 15 €, lasten liput ennakkoon 4,35 €, portilta 5 €.
  • Ryhmäliput vain etukäteen nettikaupasta 10 €, minimitilaus 10 kappaletta.
  • Lisätietoja ja ennakkoliput Uiva Flytande 2018 http://www.uiva.fi/