Suomalaiset meripartiolaiset ylittämään Atlanttia

ARC-kilpailuun starttaa sunnuntaina parikymppisten partiolaisten miehistö ensimmäiseen, jopa kolme viikkoa kestävään valtameren ylitykseensä. 

LAS PALMAS (24.11.2019) – Vuotuiseen Atlantic Rally for Cruisers (ARC) -purjehduskilpailuun osallistuu tänä vuonna neljä suomalaisvenettä, mukaan lukien meripartiolippukunta Naantalin Sinisten koulutusalus Tokka-Lotta II. Sekä nuorelle miehistölle että tänä vuonna 30 vuotta täyttävälle puupurjeveneelle kyse on ensimmäisestä valtameren ylityksestä.

Vuodesta 1986 asti järjestettyyn ARC-kilpailuun osallistuu vuosittain yli 200 venettä, yleensä myös muutamia suomalaisia matkapursia. Tyypillisesti purjehdus Atlantin yli Gran Canarian Las Palmasista St. Lucian saarelle kestää kolmisen viikkoa.

Tokka-Lotan kippari Juuso Räisälä kommentoi: “Tuntuu uskomattomalta, että kohta otetaan köydet irti. Tätä hetkeä on valmisteltu kaksi ja puoli vuotta, ja takana on tuhansia tunteja vapaaehtoistyötä, varainkeruuta sponsoreilta sekä veneen kunnostusta ja varustelua sen historian ensimmäiselle valtameripurjehdukselle. Veneeseen on lastattu yhteensä 50 kiloa perunaa, pastaa ja riisiä, sekä vesitankkien lisäksi 336 litraa juomavettä. Itsenäisyyspäiväksi on varattu sisäfilepihvit.”

Atlantin ylitys on osa vuoden kestävää Tokka-Lotta Atlantic Expedition -juhlapurjehdusta, joka käynnistyi Naantalista juhannuksena. Sen tavoitteena on partiomenetelmää hyödyntäen kehittää nuorten vastuuta itsestään, muista ja ympäristöstä, tukea nuorten kansainvälistä kasvua sekä mahdollistaa turvallinen valtameripurjehdus yli 150 nuorelle.

“Vene ja miehistömme on valmiina mihin tahansa, vaikka odotammekin suotuisia tuulia. Miehistöä aluksella on 8 henkeä, ja sen keski-ikä on 26 vuotta. Kaikki ovat kokeneita purjehtijoita, mutta purjehduskokemusta on kertynyt etupäässä Itämereltä,” Räisälä jatkaa ja haluaa vielä lausua kiitokset: “Ilman vapaaehtoisia partiolaisia tämä ikimuistoinen hanke ei olisi ollut mahdollinen. Lisäksi olemme saaneet yli 50 000 euroa rahoitusta sekä muuta tukea yhteistyökumppaneiltamme, josta olemme erittäin kiitollisia.”

Tokka-Lotan sijaintia voi seurata koko matkan ajan verkkosivuilta, ja lisäksi miehistö päivittää kuulumisiaan satelliittiyhteyden välityksellä Tokka-Lotan Facebook-, Instagram tai Twitter-tileille. Atlantin ylityksiä lukuunottamatta aluksen miehistö vaihtuu kahden viikon välein, ja Karibialta paluu kohti Suomea alkaa maaliskuussa 2020.

###